|
Hankkeen tausta ja tavoitteet
Pirkanmaan korkeakouluissa opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen alueen työnantajien palvelukseen riippuu pitkälle siitä, millaisena ulkomaalaiset kokevat alueen työnsaanti- ja uramahdollisuudet. Alueella on noin 2000 ulkomaalaista korkeakouluopiskelijaa, joiden piilevää osaamispotentiaalia alueen työnantajien tulisi voida hyödyntää tehokkaammin. Ulkomaalaiset työntekijät luovat yrityksiin monikulttuurista ilmapiiriä ja avoimmuutta, uudenlaisia työskentelymalleja sekä kansainvälisen liiketoiminnan mahdollisuuksia.
Ulkomaalaiset, työelämään siirtymässä olevat korkeakouluopiskelijat kohtaavat työnhakuvaiheessa paljon haasteita. WorkPlace Pirkanmaa -valmisteluhankkeen tavoitteena on kehittää toimintamalleja, joilla edistetään ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden ja alueen työnantajien kanssakäymistä, helpotetaan työelämään siirtymistä ja kehitetään ulkomaalaisten rekrytointiväyliä.
WorkPlace Pirkanmaa -valmisteluhanke on jatkoa keväällä 2007 Suomen Itämeri-instituutin toimesta tehdylle "Ulkomaalaisten osaaminen hyödyksi Pirkanmaalla" -selvitystyölle, jossa selvitettiin työnantajien näkemyksiä, toiveita ja tarpeita ulkomaalaisten rekrytoinnissa. Valmisteluhankkeen keskeiset kehittämisteemat on poimittu selvitystyön tuloksista.
Toiminnot
Valmisteluhankkeen aikana luodaan toimintamalleja, joilla voidaan kehittää ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden suomen kielen koulutusta, yrityksille tarjottavaa monikulttuurisuuskoulutusta, ulkomaalaisille korkeakouluopiskelijoille suunnattua työharjoittelua, englanninkielisiä rekrytointiväyliä sekä työnhakua.
Toteuttajat ja rahoitus
Valmisteluhankkeen päärahoittaja on Pirkanmaan liitto. Muita rahoittajia ja projektin toteuttajia ovat Unipoli Tampere, Tampereen kesäyliopisto sekä Tampereen kaupunki. Mukana hankkeen toteuttamisessa ovat myös TTY:n kansainvälinen opiskelijajärjestö INTO, KPM-Engineering ja Tampereen kauppakamari. Hanketta koordinoi Suomen Itämeri-instituutti.
WorkPlace Pirkanmaa -esite
Diversa Consulting Oy:n esitelmä monimuotoisuudesta (esitetty 18.4.2008 pidetyssä "International Students -Untapped workforce in the labour market" -workshopissa).
Aamiaisseminaarin 9.5.2008 yritysesittelyt: KPM Engineering Oy, StudentWork Oy, Nokia Siemens Networks Oy
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Minna Säpyskä Suomen Itämeri-instituutti Gsm:+358 50 587 0357 S-posti: etunimi.sukunimi@tampere.fi
|